22.7.2022

Koe maagiset revontulet Islannissa

Revontulet ovat lumoava luonnonilmiö, josta saadaan nauttia erityisesti talven pimeydessä. Islannissa niin sanottu revontulikausi alkaa elokuun loppupuolella ja päättyy suunnilleen huhtikuun puolivälissä. Tällöin illat ovat tarpeeksi pimeitä, jotta revontulet erottuvat taivaalla.

Jos revontulia päättää lähteä metsästämään, on kuitenkin hyvä muistaa, että kyse on oikukkaasta luonnonilmiöstä. Revontulien näkemistä ei voida koskaan taata. Jos haluat pelata mahdollisimman varman päälle, suurin todennäköisyys revontulille on syyskuun lopusta maaliskuun loppuun.

Taivaalla tanssivia revontulia voi lähteä bongailemaan monella eri tapaa. Kokosimme tähän juttuun viisi erilaista retkeä ja matkaa, joilla voit kokea saaren revontulet omalla tyylilläsi.

1. Revontulet ratsailla

Matkan hinta: 999 €/hlö
Matkan kesto:
 4 päivää
Saatavilla: lokakuusta maaliskuuhun

Tällä ratsastusmatkalla päivät kuluvat islanninhevosten kanssa luontokohteita kiertäen ja illat revontulia metsästäen. Matkan aikana pysähdytään myös rentoutumassa Secret Lagoonilla. Matka on suunnattu keskitason ratsastajille, ja ratsastusmatkaa kertyy noin 45 kilometriä.

Varaa »

2. Revontuliristeily

Retken hinta: alk. 86 €/hlö
Retken kesto: 2 tuntia
Saatavilla: syyskuusta huhtikuuhun

Näe revontulet mereltä käsin! Reykjavikin vanhasta satamasta lähtevällä parin tunnin pituisella veneretkellä pääset ihastelemaan yötaivasta aluksen näköalakannelta. Aluksen kahvilasta voit samalla napata kupillisen höyryävän kuumaa juotavaa.

Varaa »

3. Northern Lights Search -autopaketti

Matkan hinta: alk. 360 €/hlö
Matkan kesto: 4 päivää
Saatavilla: lokakuusta huhtikuuhun

Vuokraa auto ja yövy Islannin uneliaalla maaseudulla. Northern Lights Search -autopaketti tutustuttaa sinut sekä Reykjavikin minimetropoliin että eteläisen Islannin mielenkiintoisimpiin luontokohteisiin. Pääset esimerkiksi näkemään Kultaisen kolmion nähtävyydet sekä Jökulsárlónin jäätikkölaguunin. Illan pimetessä voit lähteä metsästämään revontulia. Osa maatilamajoituksista tarjoaa myös halutessasi niin kutsutun revontuliherätyksen, jolloin luonnonilmiö ei jää näkemättä.

Varaa »

4. Audio-opastettu Kultainen kierros ja revontulet

Retken hinta: alk. 108 €/hlö
Retken kesto: 10,5 tuntia
Saatavilla: elokuusta huhtikuuhun

Päiväretki aloitetaan bussikierroksella Kultaisen kolmion nähtävyyksille. Päivän aikana näet Thingvellirin kansallispuiston, Gullfossin vesiputouksen sekä Geysirin kuumien lähteiden alueen. Kullakin kohteella vietetään noin puoli tuntia. Retkibussissa on saatavilla suomenkielinen audio-opastus. Päivän kruunaa noin kolmen tunnin pituinen revontulien metsästys Reykjavikin ulkopuolella.

Varaa »

5. Revontuliretki

Retken hinta: alk. 48 €/hlö
Retken kesto: 3,5 tuntia
Saatavilla: elokuusta huhtikuuhun

Lähde metsästämään revontulia kokeneen oppaan johdolla. Retken reitti ei ole ennalta tiedossa, sillä päätökset reitistä tehdään aina sen mukaan, missä revontulien näkemisen mahdollisuus olisi suurin. Tärkeintä kuitenkin on, että kaupungin valoista lähdetään mahdollisimman kauas luonnon keskelle.

Varaa » 

Edellinen artikkeli

15.3.2022

Viisi vaihtoehtoa Siniselle laguunille

Moni ei tiedä, että Islanti on pullollaan erilaisia kylpylävaihtoehtoja, jotka jäävät herkästi supersuositun Sinisen laguunin varjoon. Listasimme viisi vaihtoehtoista kylpyläpaikkaa.

Lue lisää : Viisi vaihtoehtoa Siniselle laguunille