
Rannikon parhaat palat: Bergen–Kirkkoniemi–Trondheim
Bergen – Kirkkoniemi – Trondheim
Koet risteilyllä Norjan rannikon parhaat palat: risteilyreitti kulkee Bergenistä Kirkkoniemeen ja jatkuu pohjoisesta takaisin etelään. Risteily päättyy Trondheimiin.
Bergenistä alkavalla risteilyllä ylitetään napapiiri kahdesti, purjehditaan Nordkappin ohitse, vieraillaan matkan kääntöpaikkana toimivassa Kirkkoniemessä ja poistutaan laivasta Trondheimin keskiaikaisessa kaupungissa.
Matkaohjelma
Risteilyn hintaan ei sisälly lentoja eikä hotellimajoituksia. Autamme teitä mielellämme lento- ja hotellivarauksissa. Pyydä päivän tarjous!
-
Päivä 1. Bergen
Risteily kohti pohjoista alkaa seitsemän vuoren ympäröimästä Bergenistä. Mikäli sinulla on aikaa ennen laivan lähtöä, kannattaa tutustua esimerkiksi Bryggenin kaupunginosaan, joka löytyy myös Unescon maailmanperintölistalta. Laiva lähtee satamasta kello 21:30. Risteilyalus seuraa viikinkien vanavedessä pitkin Hjeltrefjord vuonoa, jossa matkustajat voivat nauttia henkeäsalpaavista maisemista.
-
Päivä 2. Ålesund ja Geirangerinvuono/Hjørundfjord
Mikäli heräät tarpeeksi aikaisin, pääset nautiskelemaan aamiaista Nordfjord vuonon kauniissa maisemissa. Alus saapuu aamupäiväksi kauniiseen jugendkaupunkiin Ålesundiin. Kesäkaudella (2.6.–1.9.) matkustajat pääsevät näkemään Geirangerinvuonon. Syksyllä (2.9.–1.11.) puolestaan vieraillaan Hjørundfjord vuonossa. Illaksi risteilyalus seilaa Moldeen, ”ruusujen kaupunkiin”.
Vierailusatamat: Florø, Måløy, Torvik, Ålesund, Molde
-
Päivä 3. Trondheimin kuninkaallinen kaupunki
Risteilyalus saapuu aamulla Trondheimiin. Vaikka kaupunki on Norjan mittapuulla suuri, on se säilyttänyt pienen kaupungin charmikkuuden. Osa Trondheimin tunnuksenomaisista puutaloista on rakennettu jo 1700-luvulla. Puutalojen lisäksi kaupunki on tunnettu Nidaroksen katedraalista ja Bakklandetin vanhasta korttelista. Iltapäivällä laiva suuntaa kohti luodetta, ohittaen kauniin Kjeungskjærin majakan sekä tuhansia, hurmaavia pikkusaaria. Laivan navigoitua läpi kapean Stokksundin salmen, suunnataan kohti viehättävää Rørvikiä.
Vierailusatamat: Kristiansund, Trondheim, Rørvik
-
Päivä 4. Napapiiri ja Lofootit
Laiva ylittää napapiirin aamulla. Ørnesin kylän läheisyydessä sijaitsee Norjan toiseksi suurin jäätikkö, Svartisen, jonne Hurtigruten järjestää retkiä. Illalla saavutaan Lofooteille, jotka tunnetaan omaperäisistä, majesteettisten vuorten ympäröimistä kuvankauniista kalastajakylistä. Tutustu upeaan luontoon ja maisemiin itsenäisesti tai varustamon retkien muodossa. Aluksen kulkiessa läpi Raftsund vuonon, pysähdytään Trollfjord vuonon suulla, missä tarjoillaan tuoreita kalamurekepihvejä ja kuullaan Trjollfjordin taistelusta.
Vierailusatamat: Brønnøysund, Sandnessjøen, Nesna, Ørnes, Bodø, Stamsund, Svolvær
-
Päivä 5. Tromssa
Aamulla laiva tekee nopeat pysähdykset Risøyhamnissa, Harstadissa ja Finnsnesissä, minkä jälkeen jatketaan kohti Tromssaa. Eloisa Tromssa tarjoaa paljon ravintoloita ja kahviloita, hulppeita maisemia, kulttuuria, historiaa ja erikoislaatuista arkkitehtuuria. Tromssasta matkaa jatketaan pohjoiseen. Syyskuusta aina maaliskuuhun saakka näillä vesillä on hyvät mahdollisuudet bongata revontulia.
Vierailusatamat: Stokmarknes, Sortland, Risøyhamn, Harstad, Finnsnes, Tromssa, Skjervøy
-
Päivä 6. Honningsvåg ja Nordkapp
Päivä alkaa merimatkalla Magerøysundin lävitse. Kesäisin kannelta voi nähdä porolaumoja sekä saamelaisten pystyttämiä leirejä. Ensimmäinen pysähdys on jo Hammerfestissä, jota seuraa pikainen pysähdys Havøysundissa. Tämän jälkeen laiva saapuu Honningsvågiin, joka toimii porttina ihmeelliselle Nordkappille. Euroopan pohjoisin kohta kohoaa 300 metrin korkeuteen merenpinnasta. Nordkappin ylängöllä seisoessaan voi todella tuntea olevansa koko maailman äärilaidalla. Alue tunnetaan myös runsaasta linnustostaan. Risteilyalus jatkaa kohti Kjøllefjordin kalastajakylää ohi Finnkirkan kallion, jonka uskotaan muinoin olleen saamelaisten uhrirituaalien tapahtumapaikka.
Vierailusatamat: Øksfjord, Hammerfest, Havøysund, Honningsvåg, Kjøllefjord, Mehamn, Berlevåg, Båtsfjord
-
Päivä 7. Kirkkoniemi-Berlevåg
Kirkkoniemi on pohjoisen matkan viimeinen satama, johon saavutaan klo 09:00. Kirkkoniemi sijaitsee 30. itäisellä pituuspiirillä, joten olet tarkkaan ottaen Istanbulia ja Pietaria kauempana idässä. Voit tutustua Kirkkoniemen maastoon, kulttuuriin ja maantieteeseen osallistumalla satumaisille retkille tässä arktisessa ympäristössä. Laiva lähtee Kirkkoniemestä lounasaikaan klo 12:30 kohti Varangin niemimaata. Alus kulkee Varangin niemimaan ympäri ja pysähtyy pikaisesti Vardøssä, Norjan itäisimmässä kaupungissa. Matka jatkuu yli Kongsoyfjodenin ennen Berlevågiin saapumista myöhään illalla. Berlevåg tunnetaan muun muassa kuuluisan paikallisista kalastajista koostuvan mieskuoron kotipaikkana.
Vierailusatamat: Vardø, Vadsø, Kirkkoniemi, Berlevåg
-
Päivä 8. Mehamn–Tromssa
Risteilyalus pysähtyy aikaisin aamulla Kjøllefjordissa, Honningsvågissa ja Havøysundissa. Honningsvågista voi lähteä varustamon lisämaksulliselle retkelle, joka vie osallistujat aamiaiselle Nordkappin maisematasanteelle. Merimatka jatkuu Euroopan pohjoisimpaan kaupunkiin, Hammerfestiin. Seuraavana vuorossa on Tromssa, jossa voi ihastella arktista katedraalia ja kuunnella vaikkapa keskiyön konserttia.
Vierailusatamat: Mehamn, Kjøllefjord, Honningsvåg, Havøysund, Hammerfest, Øksfjord, Skjervøy, Tromssa
-
Päivä 9. Lofootit ja Vesterålen
Lofootit ja Vesterålenin saaret tarjoavat ehdottomasti eräitä matkan upeimpia maisemaelämyksiä. Ihastele Risøyrennan kanavan matalia vesiä, jossa hiekkasärkät näkyvät kirkkaan, vihertävän veden lävitse kanavan molemmilla puolilla. Laiva jatkaa matkaansa kapean Raftsundin salmen lävitse. Mikäli sää ja aikataulu sallivat, laiva vierailee myös unohtumattomassa Trollfjordin vuonossa, jossa sileät kalliot miltei koskettavat laivan kylkiä. Varustamo tarjoaa Svolværissa useita lisämaksullisia retkiä RIB-veneretkestä hevosratsastukseen. Lofoottien saaret jäävät illalla taakse ja alus asettaa kurssin kohti manner-Norjaa.
Vierailusatamat: Finnsnes, Harstad, Risøyhamn, Sortland, Stokmarknes, Svolvær, Stamsund
-
Päivä 10. Seitsemän sisarusta
Päivän aikana juhlistetaan Napapiirin ylitystä. Helgelandin rannikolla ohitetaan satoja viehättäviä luotoja, viljelysmaita ja jylhiä graniittiseinämiä. Aluksen kannelta voi myös nähdä kummallisen muotoisen Torghatten vuoren. Risteilyalus matkaa idyllisen Sandnessjøenin saaren ohitse ja lähestyy Brønnøysundia, jossa näkyvät myyttiset Seitsemän sisaruksen vuoret. Vegan saaristo on Unescon maailmanperintökohde, ja sijaitsee lähellä Sandnessjøenin satamaa. Haahkojen ja saariston asukkaiden mutkattoman yhteiselon myötä saaristo nimettiin maailmanperintökohteeksi vuonna 2004.
Vierailusatamat: Bodø, Ørnes, Nesna, Sandnessjøen, Bronnøysund, Rørvik
-
Päivä 11. Trondheim
Varhain aamulla saavutaan Norjan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin Trondheimiin. Täällä voit tutustua mahtavaan Nidaroksen katedraaliin, joka on Skandinavian suurin keskiaikainen rakennus. Risteily päättyy.
Hytit
Polar-sisähytit
Sisähytti (I) 5 – 10 m²
Erilliset vuoteet, joista toinen vuodesohva. Joissain hyteissä kerrosvuoteet. Sijainti alakansilla.
Polar-ulkohytit
Ulkohytti (N) 5 – 13 m²
Erilliset vuoteet, joista toinen vuodesohva (joissain hyteissä kerrosvuoteet). Sijainti keski- ja alakansilla.
Ulkohytti (L) 5 – 13 m²
Erilliset vuoteet, joista toinen vuodesohva. Venttiili-ikkunat, rajoitettu näköala/ei näköalaa. Sijainti alakansilla.
Ulkohytti (J) 5-13 m²
Rajoitettu näköala/ei naköalaa, erilliset vuoteet, joista toinen vuodesohva. Joissain hyteissä kerrosvuoteet. Sijainti ylä- ja alakansilla.
Arctic Superior -ulkohytit
Ulkohytti (U) 5 – 13 m²
Erilliset vuoteet, joista toinen vuodesohva, pöytä. Sijainti ylemmillä kansilla.
Ulkohytti (P) 5 – 13 m²
Erilliset vuoteet, joista toinen vuodesohva. Sijainti ylä- ja keskikansilla.
Expedition-sviitit
Sviitti (M) 28 – 30 m²
1-2 huonetta, sohvaryhmä, tv, minibaari, joissakin hyteissä oma parveke. Hytit sijaitsevat yläkansilla.
Hinnasto
Määrittelemätön BASIC-sisähytti alk. 1 600 €/hlö
Määrittelemätön BASIC-ulkohytti alk. 1 890 €/hlö
Henkilöhinnat alk. kahden hengen hytissä
Hinta sisältää:
BASIC – risteily kahden hengen hytissä täysihoidolla
SELECT – risteily kahden hengen hytissä täysihoidolla, ilmainen WiFi sekä kahvi- ja teetarjoilu
PLATINUM – risteily kahden hengen hytissä täysihoidolla, ilmainen WiFi, kahvi- ja teetarjoilu, halutessaan illalliset À la Carte-ravintolassa, juomapaketti illallisen aikana, vierailu laivan konesillalla, lentokenttäkuljetukset Bergenissä, Trondheimissa ja Kirkkoniemessä, vesipullopaketti, kiikareiden käyttö sekä tervetulokori shampanjan kera
Huomioi, että hintojen saatavuus vaihtelee kysynnän ja laivan kapasiteetin mukaan. Saatavilla olevat päivän hinnat ilmoitetaan varauksen yhteydessä. Lue lisää Hurtigrutenin hinnoittelusta!
Hintaan ei sisälly:
- retkiä (osa voidaan varata etukäteen, osa laivalla)
- lentoja eikä hotellimajoituksia
- kuljetuksia laivalle
- matkavakuutusta
Lento+hotelli -paketti:
Autamme teitä mielellämme lento- ja hotellivarauksissa. Pyydä päivän tarjous!
Lisätietoa
RISTEILYN AIKATAULU JA REITTI
Laivojen lähtöajat Bergenistä ja Kirkkoniemestä näkyvät täältä.
HURTIGRUTENIN LAIVAT
Hurtigrutenilla on erikokoisia ja -ikäisiä laivoja MS Spitsbergenistä (2009) perinteiseen MS Lofoteniin (1964), joka on yhä monien vakiomatkustajien suosikki. Kullakin laivalla on oma tyylinsä ja muotoilunsa, joka näkyy niin laivalla olevassa taiteessa kuin sen värityksessä ja sisustuksessakin. Kaikki laivat takaavat kuitenkin viihtyisän matkakokemuksen rennossa Hurtigrutenin ilmapiirissä. Valitse mieleisesi laivavaihtoehto Hurtigruten laivastosta. Lue lisää!
HYTIT LAIVOILLA
Sviitit
Tarjolla on laaja valikoima mukavia sviittejä. Myös samantasoisten sviittien koko ja sijaintipaikat laivalla voivat vaihdella. Korkeimmilla kansilla sijaitsevissa sviiteissä on yleensä näköalaikkuna, kun taas alemmilla kansilla sijaitsevissa sviiteissä on pyöreät ikkunat. Sviittiluokat ovat QJ, Q, M, MG ja MX. Niissä kaikissa on oleskelutila, jossa on televisio. Sviiteissä on suihku/wc, ja useimmissa niistä on parisänky* (yksiosaisessa sängyssä voi olla kaksi erillistä patjaa).
Tavalliset ja ylelliset hytit
Hyttiluokissa I, L, J, N, P ja U on kaikissa oma suihku/wc ja kaksi sänkyä, joista toisen voi muuntaa sohvaksi. Hyttiluokissa A, D ja joissakin hyttiluokkien I, J ja N hyteistä on ylä- ja alasängyt. MS Lofotenin ja MS Nordstjernenin hyttiluokassa D on vain pesuallas.
Erityishytit
MS Lofotenia ja MS Nordstjerneniä lukuun ottamatta laivoissa on ainakin yksi erityisvarusteltu hytti liikuntarajoitteisille matkustajille. Kolmelle tai neljälle henkilölle soveltuvien hyttien hinnat saat pyynnöstä, ja joissakin laivoissa on yhdistettäviä hyttejä.
Yleistä tietoa hyteistä
Ilmoitamme erikseen hyttiluokista, joiden muutamissa ulkohyteissä on vain rajallinen näkymä ulos tai ei lainkaan näkymää, koska pelastusveneet tai turvallisuusvarusteet saattavat estää näkymän tai pyöreät ikkunat voivat olla pieniä tai “tunnelimaisia”. Huomaa, että MS Lofotenin ja MS Nordstjernenin kahdella alemmalla kannella olevien hyttien pyöreät ikkunat voivat olla talvisaikaan kiinni.
Huom! Matkaohjelmassa esitellyt hytit on MS Kong Harald -laivalta. Tarkemmat tiedot valitsemasi laivan hyttivaihtoehtoista saat täältä!
HYVÄ TIETÄÄ: NORJAN RANNIKKORISTEILYT
RETKET
Mikäli mahdollista, retket kannattaa varata etukäteen, sillä laivalla myydään ainoastaan jäljelle jääneitä paikkoja. Tällöin retket tulee varata viimeistään neljä viikkoa ennen lähtöä. Muussa tapauksessa retket varataan laivalla. Retket ja niiden sisältö riippuvat osallistujien vähimmäis- ja enimmäismääristä sekä säästä ja paikanpäällä vallitsevista olosuhteista.
Retket opastetaan englannin-, norjan- ja saksankielisinä. Tutustu koko retkivalikoimaan englanniksi täällä!
Retket matkalla pohjoiseen
2B GEIRANGER JA TROLLSTIGENIN SOLA (HR-AES2B)
Geiranger – Molde
Saatavuus: 2.6.–1.9.
Kesto: noin 7,5 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 240 €/hlö
Ajamme ensin ylös Ørneveieniä eli kotkantietä ja nautimme mahtavista näkymistä Geirangerinvuonolle. Yksi retken monista kohokohdista on laskeutuminen Trollstigenin solaan kiemurtelevaa 11 serpentiinimutkan tietä pitkin. Retki päättyy Moldeen, ruusujen kaupunkiin, missä syödään illallinen (sisältyy retken hintaan).
2C ART NOUVEAU -KÄVELYKIERROS (HR-AES2C)
Ålesund
Saatavuus: 2.11.–1.6.*
Kesto: noin 2 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 101 €/hlö
Vuoden 1904 tuhoisan tulipalon jälkeen Ålesundin kaupunki rakennettiin uudelleen tuolloin muodikkaaseen jugend-tyyliin. Kiehtova opastettu kävely pitkin kaupungin katuja esittelee elävällä tavalla kaupunkia, sen historiaa ja arkkitehtuuria.
*Ei saatavilla 1.1., 9.–10.4., 13.4., 1.5., 17.5., 24.–26.12., 31.12.
2D ATLANTERHAVSPARKEN – AKVAARIO JA AKSLA-VUORI (HR-AES2D)
Ålesund
Saatavuus: 2.11.–1.6.*
Kesto: noin 2 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 101 €/hlö
Atlanterhavsparken on Pohjois-Euroopan suurimpia meriakvaarioita. Näemme täällä akvaarion kuuluisan sukellusesityksen. Akvaariosta matkaa jatketaan Aksla-vuorelle, jonka huipulta on upeat näkymät Ålesundiin.
*Ei saatavilla 1.1., 17.5., 24.–25.12., 31.12.
2E ART NOUVEAU -KÄVELYKIERROS (HR-AES2E)
Ålesund
Saatavuus: 2.9.–1.11.
Kesto: noin 1,5 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 64 €/hlö
Vuoden 1904 tuhoisan tulipalon jälkeen Ålesundin kaupunki rakennettiin uudelleen tuolloin muodikkaaseen jugend-tyyliin. Kiehtova opastettu kävely pitkin kaupungin katuja esittelee elävällä tavalla kaupunkia, sen historiaa ja arkkitehtuuria. Huom! Sama kuin retki 2C, mutta ilman vierailua Art Nouveau keskukseen.
2F PIENI PALA NORJAA (HR-HJF2F)
Urke
Saatavuus: 2.9.–1.11.
Kesto: noin 2 tuntia ja 15 minuuttia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 120 €/hlö
Retki alkaa Urken pikkukaupungista. Sieltä lähdetään bussilla kohti yhtä Norjan kapeimmista laaksoista, Norangsdalenia. Retkellä vieraillaan myös historiallisessa Union Øye hotellissa, jossa ovat vuosien saatossa yöpyneet esimerkiksi useat eurooppalaiset kuninkaalliset. Lopuksi vieraillaan pubissa.
2G VUORISTOVAELLUS HJØRUNDFJORDISSA (HR-HJF2G)
Urke
Saatavuus: 2.9.–1.11.
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 4/5, vaativa
Hinta: alk. 101 €/hlö
Huikea vuoristovaellus Hjørundfjord vuonon huipulle. Vaativan vaelluksen jälkeen palkintona häämöttävät upeat maisemat vuonon huipulta. Vaelluksen jälkeen pidetään kahvitauko Leknesin laaksossa. Retki päättyy Kaihuset Café -kahvilaan, missä tarjoillaan jääkylmä Slogen-olut. Huom! Retken ikäraja on 12 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
2H VAELLUS HAUKÅSIIN (HR-HJF2H)
Urke
Saatavuus: 2.9.–1.11.
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 110 €/hlö
Vaellus paimentolaismajalle tutustumaan maatilaelämään. Haukåsin maalaistalot kunnostettiin 1990-luvulla muistuttamaan menneistä ajoista. Matkalla takaisin laivalle tehdään myös pysähdys paikallisessa ruokakaupassa.
2K MELONTAA ÅLESUNDISSA (HR-AES2K)
Ålesund
Saatavuus: 1.1.–31.5.
Kesto: noin 2 tuntia ja 15 minuuttia
Vaativuustaso: 4/5, vaativa
Hinta: alk. 128 €/hlö
Opastettu melontaretki Ålesundissa. Näe upea art nouveau kaupunki vesiltä käsin. Samalla tutustutaan kaupungin historiaan ja pysähdytään valokuvaamaan.
3A NIDAROSIN KATEDRAALI JA RINGVEN MUSEO (HR-TRD3A)
Trondheim
Saatavuus: 3.4.–2.9.
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 101 €/hlö
Tämä lumoava retki vie keskiaikaiseen Nidarosin katedraaliin ja Ringven kauniissa kartanossa toimivaan musiikin historian museoon, jossa voi tutustua yli 2000 soittimen kokoelmaan.
3B TRONDHEIM JA NIDAROSIN KATEDRAALI (HR-TRD3B)
Trondheim
Saatavuus: 3.9.–2.4.*
Kesto: noin 2 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 101 €/hlö
Kiertoajelulla Norjan entisessä pääkaupungissa ja nykyään maan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa käymme myös kuuluisassa Nidarosin katedraalissa, Norjan suurimmassa keskiaikaisessa kirkossa, joka on toiminut maan kansallispyhäkkönä aina 1000-luvulta alkaen.
*Ei saatavilla 24.12.
3D TRONDHEIMIN KÄVELYKIERROS (HR-TRD3D)
Trondheim
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 101 €/hlö
Kävelykierros Norjan ensimmäisessä pääkaupungissa Trondheimissa. Kierros alkaa satamasta, mistä suunnataan ensin Nidarosin katedraaliin ja sitten Bakklandetin vanhalle teollisuusalueelle.
*Ei saatavilla 24.12.
3G MELONTARETKI NID-JOELLA (HR-TRD3G)
Trondheim
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 2,5 tuntia
Vaativuustaso: 4/5, vaativa
Hinta: alk. 128 €/hlö
Näe Trondheim aivan uudessa valossa meloessasi pitkin Nid-jokea, joka kulkee halki historiallisen kylän. Näe värikkäitä varastotaloja, Nidarosin keskiaikainen katedraali ja Kristianstenin linnoitus. Huom! Retken ikäraja on 6 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
*Ei saatavilla 24.12.
3H TRONDHEIM PYÖRÄILLEN (HR-TRD3H)
Trondheim
Saatavuus: 3.4.–2.9.
Kesto: noin 2 tuntia ja 45 minuuttia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 101 €/hlö
Opastettu pyöräretki Trondheimissa, joka on yksi Norjan pyöräystävällisimmistä kaupungeista. Pääset muun muassa kokeilemaan maailman ensimmäistä ja ainutta polkupyörähissiä. Huom! Retken ikäraja on 12 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
3I MAAILMAN POHJOISIN RAITIOVAUNUMATKA (HR-TRD3I)
Trondheim
Saatavuus: 15.9.–15.5.*
Kesto: noin 2,5 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 125 €/hlö
Tutustu Trondheimiin vintage-raitiovaunun kyydissä. Näe kaupungin värikkäät talot ja Granåsenin mäkihyppymäki. Retki päättyy Trondheimin keskustaan, missä on mahdollisuus ottaa valokuvia Nidaroksen katedraalista.
*Ei saatavilla 24.12.
4A SVARTISENIN JÄÄTIKKÖ (HR-ORS4A)
Ørnes – Bodø
Saatavuus: 4.6.–3.9.
Kesto: noin 5 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 285 €/hlö
Norjan toiseksi suurin jäätikkö on hämmästyttänyt vierailijoita jo yli vuosisadan. Venekuljetus alkaa Ørnesin eteläpuolelta ja kulkee kapeiden salmien läpi, pienten saarien ja luotojen välissä matkalla Svartisenin matkailukeskukseen.
4B ARKTINEN RANNIKKORETKI (HR-BOO4B)
Bodø
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 2 tuntia ja 10 minuuttia
Vaativuustaso: 4/5, vaativa
Hinta: alk. 110 €/hlö
Opastettu kävelyretki pitkin Bodøn rannikkoa. Kävelyretken pituus on noin 3 kilometriä. Opas kertoo Bodøn geologiasta, paikallisesta historiasta ja kaupungin yhteydestä mereen. Retkellä nähdään myös yksi alueen monista viikinkihaudoista.
*Ei saatavilla 1.1., 24.–26.12., 31.12.
4C BODØ JA SALTSTRAUMEN (HR-BOO4C)
Bodø
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 2 tuntia ja 10 minuuttia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 110 €/hlö
Näe Norjan toiseksi suurin kaupunki, Bodø mukavasti bussin kyydistä. Bodøsta jatketaan legendaariseen Saltstraumenin salmeen, jonka vuorovesivirtaus on yksi maailman voimakkaimmista.
*Ei saatavilla 24.12., 31.12.
4D RIB-SAFARI SALTSTRAUMENISSA (HR-BOO4D)
Bodø
Saatavuus: 1.4.–3.11.
Kesto: noin 2 tuntia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 165 €/hlö
Retkellä matkustetaan RIB-veneillä maailman voimakkaimpaan vuorovesivirtaukseen, jossa miljoonat vesilitrat ahtautuvat 150 metriä kapean salmen läpi. Matkalla kohdataan myös Euroopan suurimpia petolintuja – merikotkia. Huom! Retken ikäraja on 6 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
4E/F LOFOTR -VIIKINKIJUHLA (HR-STU4E/HR-STU4F)
Stamsund – Svolvær
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 171 €/hlö
Viikinkipäällikkö vaimoineen kutsuu sinut mukaan aitoon viikinkijuhlaan. Koe taianomaisen jännittävä tunnelma isäntien uhratessa jumalilleen toivoen auringon jälleen nousevan, jotta maailmanloppu jäisi tulematta.
*Ei saatavilla 1.1., 24.–26.12., 31.12.
4G LOFOOTTIEN KOHOKOHDAT (HR-STU4G)
Stamsund – Svolvær
Saatavuus: 4.4.-31.8.
Kesto: noin 2 tuntia ja 40 minuuttia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 138 €/hlö
Koe Lofoottien kuvankauniit kalastajakylät, joita ympäröivät upeat merimaisemat ja vuoret.
4H LOFOTPILS PANIMO (HR-SVJ4H)
Svolvær
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 40 minuuttia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 46 €/hlö
Tapaa Thorvardur, paikallisen Svolvær oluen avatar ja tutustu Lofotpilsin panimoon. Kierros päättyy oluenmaistajaisiin.
*Ei saatavilla 23.12.–2.1.
4I AALANIN MAATILA (HR-STU4I)
Stamsund – Svolvær
Saatavuus: 1.4.–30.9.
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 156 €/hlö
Tutustu maalaiselämään Aalanin maatilalla, joka on erikoistunut juuston tuottamiseen ja yrttien kasvattamiseen.
5A TROMSSA, JÄÄMEREN PORTTI (HR-TOS5A)
Tromssa
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 3,5 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 161 €/hlö
Tutustu arktisen alueen porttiin retkellä, joka vie moderniin Jäämerenkatedraaliin, jonka itäseinä on kuuluisa lasimosaiikistaan. Tämän jälkeen vieraillaan Polaria-keskuksessa, jonka näyttely kertoo Jäämeren alueen luonnosta ja elämästä.
*Ei saatavilla 1.1., 17.5., 24.–26.12., 31.12.
5B KOIRAVALJAKKORETKI (HR-TOS5B)
Tromssa
Saatavuus: 1.12.–4.5.*
Kesto: noin 3,5 tuntia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 285 €/hlö
Lähde mukaan jännittävälle koiravaljakkoajelulle. Nauti upeista merelle, tuntureille ja avoimille tasangoille avautuvista maisemista huskykoirien kuljettaessa sinua jäisen talvimaiseman halki. Huom! Retken ikäraja on 4 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
*Ei saatavilla 24.12.
5C MAISEMIA JA HUSKYJA (HR-TOS5C)
Tromssa
Saatavuus: 18.5.–4.11.
Kesto: noin 3,5 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 110 €/hlö
Puolen tunnin päässä Tromssasta sijaitseva Kvaløya tunnetaan monipuolisesta luonnosta ja eläinmaailmasta. Täällä voit tavata yli 250 huskya pentuineen, ja tutustua lähemmin koiravaljakkoajoon.
5D HISTORIALLINEN KÄVELYRETKI (HR-TOS5D)
Tromssa
Saatavuus: 5.11.–4.4.*
Kesto: noin 2,5 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 101 €/hlö
Opastettu kiertokävely Tromssassa, jonka aikana tutustutaan kaupunkiin ja sen historiaan. Käymme mm. kiehtovassa Polar-museossa ja Ølhallenissa, Tromssan vanhimmassa pubissa, jossa pääsemme maistamaan maailman pohjoisimman panimon valmistamaa olutta.
*Ei saatavilla 1.1., 18.–22.4., 24.–26.12., 31.12.
5G KAJAKKIRETKI (HR-TOS5G)
Tromssa
Saatavuus: 1.6.–31.8.
Kesto: noin 3,5 tuntia
Vaativuustaso: 4/5, vaativa
Hinta: alk. 202 €/hlö
Melomme kajakeilla pitkin Tromssan rantavesiä, keskellä upeita vuoristomaisemia. Kulkiessamme hiljakseen näillä rauhallisilla vesillä pääsemme todella lähelle meren kiehtovaa eläinmaailmaa. Huom! Retken ikäraja on 12 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
5M MURTOMAAHIIHTOA (HR-TOS5M)
Tromssa
Saatavuus: 1.12.–1.5.
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 156 €/hlö
Pikakurssi murtomaahiihdon saloihin aloittelijoille. Huom! Retken ikäraja on 8 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
5N LUMIKENKÄRETKI TROMSSASSA (HR-TOS5N)
Tromssa
Saatavuus: 1.12.–1.5.
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 4/5, vaativa
Hinta: alk. 149 €/hlö
Jotkut kuvailevat tätä retkeä paluuna lapsuuteen, sillä meno on niin huoletonta ja vapauttavaa. Laita lumikengät jalkaan ja tutustu luontoon oppaan johdolla.
6A NORDKAPP (HR-HVG6A)
Honningsvåg
Saatavuus: vuoden ympäri
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 180 €/hlö
Nauti upeasta subarktisen alueen maisemasta ylittäessämme 71. leveyspiirin kohti Nordkappia, Euroopan mantereen pohjoisinta kohtaa. Vierailemme Nordkapp-keskuksessa, jossa voimme seurata 180° panoraamaelokuvaa Finnmarkin ja Nordkappin alueesta.
6B LINTUSAFARI (HR-HVG6B)
Honningsvåg
Saatavuus: 6.4.–5.9.
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 202 €/hlö
Stappanin luonnonsuojelualue kuhisee erilaisia lintulajeja. Alueen lintukalliot sijaitsevat lyhyen venematkan päässä Gjesværin kalastajakylästä. Alueella saattaa bongata muun muassa lunneja, kajavia, kotkia, ruokkeja, merimetsoja, merikihuja, myrskylintuja, pohjankiisloja ja suulia. Huom! Retken ikäraja on 5 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
6C LAPIN TUNNELMIA (HR-KJD6C)
Kjøllefjord – Mehamn
Saatavuus: 6.5.–5.9.
Kesto: noin 2,5 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 119 €/hlö
Ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua saamelaisperheeseen ja poronhoitoon sekä saamelaisalueen rikkaaseen historiaan ja lumoavaan luontoon.
6D MOOTTORIKELKKARETKI LAPISSA (HR-KJD6D)
Kjøllefjord – Mehamn
Saatavuus: 15.12.–30.4.*
Kesto: noin 2 tuntia ja 15 minuuttia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 329 €/hlö
Koe lumen peittämät laaksot, raikas talvi-ilma, ja hyvällä onnella myös lumoavat revontulet kirkkaalla tähtitaivaalla. Huom! Retken ikäraja on 6 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa. Kuljettajalla täytyy olla voimassa oleva ajokortti.
*Ei saatavilla 24.12.
6E SAAMENMAAN SYKSY (HR-KJD6E)
Kjøllefjord – Mehamn
Saatavuus: 6.9.–5.11.
Kesto: noin 2 tuntia ja 15 minuuttia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 119 €/hlö
Saamelaisilla shamaaneilla oli hyödyllistä tietoa luonnon tarjoamista mahdollisuuksista. Opi lisää luonnonkasvien käytöstä lääkintään ja ravinnoksi.
6H KAMØYVÆR JA SKARSVÅG (HR-HVG6H)
Honningsvåg
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 2,5 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 125 €/hlö
Tutustu kahteen kalastajakylään: Kamøyværiin ja Skarsvågiin. Skarsvågin Christmas and Winter Housissa voit nauttia joulun tunnelmasta ympäri vuoden.
*Ei saatavilla 1.1., 24.–25.12., 31.12.
6J TUTKIMUSMATKA NORDKAPPIIN (HR-HVS6J)
Havøysund – Honningsvåg
Saatavuus: 1.6.–30.9.
Kesto: noin 6 tuntia
Vaativuustaso: 4/5, vaativa
Hinta: alk. 461 €/hlö
Retki alkaa RIB-veneiden kyydissä pitkin Finnmarkin karua rannikkoa. Matkan aikana opas kertoo alueen maantieteestä ja kulttuurista. RIB-veneet rantautuvat Hornvikassa, missä pidetään pieni tauko ennen patikointia Nordkappin huipulle.
7A VENÄJÄN RAJALLA (HR-KKN7A)
Kirkkoniemi
Saatavuus: vuoden ympäri
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 125 €/hlö
Opastettu kierros aivan Venäjän rajan tuntumassa. Vaikka rajaa ei saa ylittää, voit nauttia venäläisistä vaikutteista myös Norjan puolella.
7B JOKIVENEELLÄ VENÄJÄN RAJALLE (HR-KKN7B)
Kirkkoniemi
Saatavuus: 1.6.–10.9.
Kesto: noin 2,5 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 156 €/hlö
Kuljemme jokiveneillä pitkin Paatsjokea, jonka kulttuurihistoria ulottuu tuhansien vuosien taakse. Ihastelemme rikasta kasvi- ja eläinmaailmaa ja nousemme maihin Norjan ja Venäjän rajalla.
7C MOOTTORIKELKKASAFARI (HR-KKN7C)
Kirkkoniemi
Saatavuus: 15.12.–5.5.
Kesto: noin 2,5 tuntia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 202 €/hlö
Nauti matkasta moottorikelkalla jääpeitteistein vuonojen poikki keskellä upeaa talvimaisemaa. Oppaamme kertovat saamelaisen alkuperäiskansan historiasta ja nautimme virvokkeita perinteisessä saamelaiskodassa. Huom! Retken ikäraja on 12 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa. Moottorikelkan kuljettajalta vaaditaan voimassa oleva ajokortti.
7D KIRKKONIEMEN LUMIHOTELLI (HR-KKN7D)
Kirkkoniemi
Saatavuus: 10.12.–30.4.
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Kesto: noin 3 tuntia
Hinta: alk. 125 €/hlö
Vierailu alkaa jääkylmällä paikallisella (alkoholittomalla) shotilla. Opas aloittaa sitten kierroksen, jolla nähdään lumesta sekä jäästä veistetyt taideteokset ja huonekalut. Kierroksen jälkeen käydään husky-kennelissä ja paikallisessa ravintolassa välipalalla.
7E MÖNKIJÄSAFARI VENÄJÄN RAJALLE (HR-KKN7E)
Kirkkoniemi
Saatavuus: 7.5.–6.10.
Kesto: noin 2,5 tuntia
Vaativuustaso: 4/5, vaativa
Hinta: alk. 167 €/hlö
Aluksi saamme opastuksen mönkijällä ajamiseen, jonka jälkeen ajetaan Kjerringstupetin näköalapaikalle. Täältä matka jatkuu Norjan ja Venäjän rajalle. Huom! Retken ikäraja on 12 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa. Kuljettajalta vaaditaan voimassa oleva ajokortti.
7F HUSKYVALJAKKOSEIKKAILU (HR-KKN7F)
Kirkkoniemi
Saatavuus: 1.12.–30.4.
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 239 €/hlö
Koe arktisen erämaan todellinen tunnelma tällä jännittävällä retkellä! Ajan salliessa on mahdollisuus tutustua myös Lumihotelliin tai porotarhaan. Huom! Retken ikäraja on 7 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
7H KUNINGASRAPUJEN MAAILMA (HR-KKN7H)
Kirkkoniemi
Saatavuus: vuoden ympäri
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 189 €/hlö
Tällä retkellä pääset pyydystämään, valmistamaan ja ennen kaikkea maistamaan kuningasrapuja. Huom! Retken ikäraja on 7 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
Retket matkalla etelään
8A AAMIAINEN NORDKAPPISSA (HR-HVG8A)
Honningsvåg – Hammerfest
Saatavuus: 8.5.–7.10.
Kesto: noin 6 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 217 €/hlö
Upea retki Euroopan ”katolle” Nordkappiin. Täällä nautitun aamiaisen jälkeen matka jatkuu Finnmarkin alueen vaikuttavien maisemien halki Hammerfestiin, missä noustaan takaisin laivaan.
8B MAAILMAN POHJOISIN KAUPUNKI (HR-HFT8B)
Hammerfest
Saatavuus: 8.6.–8.4.*
Kesto: noin 1 tunti ja 45 minuuttia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 91 €/hlö
Käymme UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluvalla Meridiaanimuistomerkillä, kuulemme lisää Euroopan ensimmäisestä nesteytetyn maakaasun (LNG) jalostamosta ja pysähdymme Salen-tunturilla katsomassa upeaa näköalaa kaupunkiin.
*Ei saatavilla 1.1., 24.–25.12., 31.12.
8C KESKIYÖN KONSERTTI JÄÄMERENKATEDRAALISSA (HR-TOS8C)
Tromssa
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 1 tunti ja 15 minuuttia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 80 €/hlö
Kynttilöiden tuikkiessa Jäämerenkatedraali esittäytyy kauneimmillaan, täyttyen norjalaisten kansanlaulujen sekä hengellisten ja klassisten sävelten soinnista. Huom! Retken ikäraja on 6 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
*Ei saatavilla 1.4., 24.12.
8F MOOTTORIKELKALLA POHJOISEN YÖSSÄ (HR-MEH8F)
Mehamn – Kjøllefjord
Saatavuus: 15.12.–30.4.*
Kesto: noin 2 tuntia ja 15 minuuttia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 405 €/hlö
Öinen moottorikelkkasafari vie pohjoisen talviseen erämaahan. Voimme myös nähdä revontulia kirkkaalla tähtitaivaalla. Huom! Retken ikäraja on 6 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa. Moottorikelkan kuljettajalta vaaditaan voimassa oleva ajokortti.
*Ei saatavilla 1.1., 25.12.
8G VUORISTOVAELLUS HAMMERFESTISSÄ (HR-HFT8G)
Hammerfest
Saatavuus: 8.6.–7.11.
Kesto: noin 1,5 tuntia
Vaativuustaso: 4/5, vaativa
Hinta: alk. 101 €/hlö
Vaella läpi Hammerfestin kaupungin aina Salen vuorelle asti. Huipulta aukeaa upea näkymä Pohjoiselle jäämerelle. Huom! Retken ikäraja on 16 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
8H NAPASEUDUN SANKARIN TARINOITA (HR-HFT8H)
Hammerfest
Saatavuus: 8.11.–22.3.*
Kesto: noin 1 tuntia ja 45 minuuttia
Vaativuustaso: 4/5, vaativa
Hinta: alk. 119 €/hlö
Tutustu Hammerfestiläisen kokin ja tutkimusmatkailijan Adolf Lindstrømin tarinaan. Astu tutkimusmatkailijan saappaisiin mini-löytöretkellä Mount Salenin huipulle. Retkellä päästään maistelemaan Lindstrømin erikoisuuksia, kuten esimerkiksi Lindstrømin pihvejä. Huom! Retken ikäraja on 16 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa.
*Ei saatavilla 1.1., 24.–25.12., 31.12.
9A VESTERÅLENIN NÄHTÄVYYDET (HR-HRD9A)
Harstad – Sortland
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 4 tuntia ja 15 minuuttia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 128 €/hlö
Retki alkaa lyhyellä nähtävyyskierroksella Harstadin kaduilla, minkä jälkeen lähdetään bussilla kohti Trondenesin niemimaata. Niemimaalla tutustutaan keskiaikaiseen kirkkoon ja paikalliseen Historical Center -keskukseen. Matkaa jatketaan kohti Hinnøya saarta ja lautalla halki Gullesfjord-vuonon. Laivaan noustaan jälleen Sortlandissa.
*Ei saatavilla 1.1., 25.12.
9B LOFOOTIT (HR-SVJ9B)
Svolvær – Stamsund
Saatavuus: 9.4.–31.8.
Kesto: noin 3 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 134 €/hlö
Lofoottien saariryhmän suojaisat lahdelmat ja vuoristomaisemat ovat sukupolvien ajan olleet kotina ja työpaikkana kalastajille, jotka ovat oppineet elämään sopusoinnussa aina arvaamattoman luonnon kanssa. Henningsværissa vieraillaan vanhalla kaviaaritehtaalla, joka nykypäivänä toimii nykytaiteenmuseona. Huom! Retki voidaan yhdistää retkeen 9C.
9C MERIKOTKASAFARI (HR-SKN9C)
Trollfjord – Svolvær
Saatavuus: 24.3.–15.10.
Kesto: noin 2 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 171 €/hlö
Trollfjord-vuonoa ympäröivä alue tunnetaan mahtavan merikotkan valtakuntana. Purjehdimme tähän kapeaan, jyrkkien vuorten reunustamaan vuonoon. Yleensä näemme merikotkia kiertelemässä laivan yllä, jolloin voit nähdä näitä kauniita ja harvinaisia lintuja aivan lähietäisyydeltä. Huom! Retken voi yhdistää retkiin 9B, 9D ja 9E.
9D RATSASTUSRETKI LOFOOTEILLA (HR-SVJ9D)
Svolvær – Stamsund
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 3,5 tuntia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 180 €/hlö
Ratsasta upeissa Lofootin maisemissa. Retki ei vaadi aiempaa kokemusta ratsastuksesta. Huom! Retken ikäraja on 5 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa. Retki on yhdistettävissä retkeen 9C.
*Ei saatavilla 31.12.
9E PIKAVENERETKI LOFOOTEILLA (HR-SVJ9E)
Svolvær
Saatavuus: 9.6.–8.9.
Kesto: noin 1,5 tuntia
Vaativuustaso: 3/5, keskitasoa
Hinta: alk. 171 €/hlö
Tule mukaan vauhdikkaalle retkelle RIB-pikaveneillä Lofoottien saaristoon. Täällä on hyvät mahdollisuudet bongata merikotkia lähietäisyydeltä. Huom! Retken ikäraja on 6 vuotta. Lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa. Retki voidaan yhdistää retkeen 9C.
9F KÄVELYRETKI KALASTAJAKYLÄSSÄ (HR-SVJ9F)
Svolvaer
Saatavuus: 1.9.–8.4.*
Kesto: noin 1,5 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 97 €/hlö
Tutustu aitoon kalastajakylään Lofoottien sydämessä oppaan johdolla.
*Ei saatavilla 23.–25.12., 31.12.
10B UNESCON SUOJELEMA VEGAN SAARISTO (HR-SSJ10B)
Sandnessjøen – Brønnøysund
Saatavuus: 10.6.–9.9.
Kesto: noin 5 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 276 €/hlö
6 000 saaren ja luodon muodostama Vegan saaristo kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Käymme muun muassa ”E-talossa”, museossa, joka on omistettu haahkoille, ja jossa kerrotaan alueen perinteestä pitää näitä lintuja kotieläiminä.
10C LOHIRETKI (HR-BNN10C)
Brønnøysund
Saatavuus: vuoden ympäri
Kesto: noin 2,5 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 115 €/hlö
Norja on yksi Euroopan suurimmista kalan ja merielävien viejistä. Lähes 37 miljoonaa ihmistä syö norjalaista kalaa ja mereneläviä päivittäin. Retkellä tutustutaan kalankasvatukseen Norwegian Aquaculture Center -keskuksessa Toftissa.
11A TRONDHEIM JA NIDAROSIN KATEDRAALI (HR-TRD11A)
Trondheim
Saatavuus: vuoden ympäri*
Kesto: noin 2 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 101 €/hlö
Kiertoajelulla Norjan entisessä pääkaupungissa ja nykyään maan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa käymme myös kuuluisassa Nidarosin katedraalissa, Norjan suurimmassa keskiaikaisessa kirkossa, joka on toiminut maan kansallispyhäkkönä aina 1000-luvulta alkaen.
*Ei saatavilla 1.1., 25.12.
11C ATLANTINVÄYLÄ (HR-KSU11C)
Kristiansund – Molde
Saatavuus: 11.4.–10.9.*
Kesto: noin 4,5 tuntia
Vaativuustaso: 1/5, kaikille sopiva
Hinta: alk. 156 €/hlö
Atlantinväylä on 8,2 km pitkä, sisältää 8 siltaa ja kulkee upeiden maisemien ympäröimänä. Käymme Kvernesin piirukirkossa ja syömme illallista paikallisessa majatalossa.
*Ei saatavilla 17.5.
11E BERGTATTIN MARMORIKAIVOS (HR-KSU11E)
Kristiansund – Molde
Saatavuus: 15.9.–30.4.*
Kesto: noin 4,5 tuntia
Vaativuustaso: 2/5, helppo
Hinta: alk. 198 €/hlö
Lähde Bergtattin opastetulle kierrokselle, jossa näet marmori- ja kalkkikivikaivoksen. Kaivos sijaitsee maanalaisen järven rannoilla syvällä vuoren sisällä.
*Ei saatavilla 1.1., 2.4., 24.–25.12., 31.12.